STEVE REICH

(USA, s. 1936)

Steve Reich on repetitiivisen musiikin säveltäjistä tärkein. Reichin sävellykset muodostavat johdonmukaisesti kehittyvän tuotannon, jossa sinänsä suppea määrä tekniikoita muuttaa muotoaan teoksesta toiseen. Varhaisteosten puhtaasta minimalismista Reich on vähitellen päätynyt 1990- ja 2000-luvun multimediateosten moniaineksiseen ilmaisuun.

Prosessit ja tekniikat

Reichin varhaistuotannon perustekniikka on toistokuvioiden vaihesiirto (phase shifting): kuvio ja sen kopio soivat ensin tarkalleen päällekkäin ja ajautuvat sitten vähitellen erilleen, ja syntyy eräänlainen kaleidoskooppivaikutelma. Aluksi Reich toteutti vaihesiirron puheäänitteillä ja nauhureilla (Come Out, 1966), myöhemmin akustisilla instrumenteilla.

Muita Reichin tekniikoita, joilla hän on käsitellyt toisteisia tekstuurejaan, ovat kaanon, augmentaatio (kestojen venyttäminen) ja polyrytmiikka.

Esseessään Music as a Gradual Process (1968) Reich kuvasi musiikin, joka perustuu selvästi havaittaville, asteittaisille tapahtumille. 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun teokset perustuivat tällaisille prosesseille. Esimerkiksi sävellyksessä Clapping Music (1972) kaksi esittäjää taputtaa rytmikuviota aluksi unisonossa, sitten toinen siirtyy yhden nuotin edelle, joidenkin kertauksien jälkeen taas yhden nuotin edelle jne., kunnes kaikki kaanonasetelmat on käyty läpi. Sävellyksen Four Organs (1971) ainoana sisältönä on yhden toistuvan soinnun valtaisa mutta hyvin vähittäinen piteneminen.

Musiikkia suurelle yhtyeelle

Varhaisteoksissa pitäydyttiin aina samassa suppeassa sävelvalikoimassa koko teoksen ajan, ja soitinkokoonpanot olivat yksivärisiä. Mutta jo teoksen Music for Mallet Instruments, Voices and Organ (1973) sävelikkö ja tahtilaji vaihtuvat kolmesti. Sen yleisilmeen sanelee soitinnus, joka yhdistää sähköurkujen, naisäänten ja vibrafonin täyteläisen sekoitevärin kellopelien ja marimbojen kimmeltävään kudelmaan. Tekstuuri koostuu kahdesta kerroksesta, kapulasoitinten nopeakuvioisesta kaanonista ja vuorottelevista, hitaammista taustasoinnuista (urut ym.).

Reichin ensemble (Steve Reich and Musicians) kasvoi vielä tästä. Vajaan tunnin mittainen Music for Eighteen Musicians (1976) laajentaa palettia pianoilla, klarineteilla, viululla ja sellolla. Monien Reichin vastaisten teosten tavoin tämä sävellys pohjaa sointusarjaan, joka kuullaan alussa ja lopussa sykkivänä koraalina. Näissä ja vastaisissa teoksissa Reich on uhrannut prosessien helpon seurattavuuden monikerroksisten ja subjektiivisten ratkaisujen hyväksi: ankara minimalismi on jäänyt taakse.

Teksti ja näyttämö

Melodian osuus on Reichin musiikissa kasvanut sävellyksestä Music for 18 Musicians alkaen. Vuonna 1981 syntyneessä sävellyksessä Tehillim on hepreankielinen psalmiteksti, jonka rytmiä musiikki vaihtuvin tahtilajein myötäilee.

Kuorolle ja orkesterille sävelletyssä laajassa teoksessa The Desert Music (1983, William Carlos Williamsin tekstiin) aiempien teosten diatoninen harmonia on vaihtunut paljon kromaattisemmaksi, jazz-vaikutteisten lisäsävelsointujen hallitsemaksi soinnutukseksi.

Vuodesta 1988 (Different Trains) alkaen Reich on palannut varhaisten nauhateostensa materiaaliin, puheeseen, yhdistäen sen nyt soitinmusiikkiin antamalla instrumenttien jäljitellä puheen sävelkulkuja.

Yhdessä puolisonsa, taiteilija Beryl Korot’n kanssa luomissaan näyttämöteoksissa (The Cave, 1992, Three Tales, 2001) laulu- ja soitinmusiikkiin on liitetty paitsi puheäänitteet myös useille kankaille heijastettavat videokuvat. Tekstiä käyttäessään Reichia on tarttunut yhteiskunnallisiin ja uskonnollisiin aiheisiin.

Teoksia (mainittujen lisäksi):

Drumming 1971
Oktetto 1979
Triple Quartet 1999

Kuuntele

Piano Phase (1967)
Music for 18 Musicians (1974)

jn

alkuun