s.1975 Riihimäki
Teokseni ajatteluprosessi lähtee usein kysymyksestä ”Mitä minun pitäisi tehdä?” Ikään kuin olisin oudolla tavalla velkaa itselleni ratkaisemattoman kysymyksen äärellä.
Paikassa, tilanteesta korviin ja mieleen tarttunut juttu, tai asia joka kiinnostaa sattumanvaraisuutensa ansiosta on yksi taiteeni lähteistä. Tilanne ystävän luona, ilmaan heitetty asia, joka saa vuorovaikutustilanteessa uuden merkityksen, alkaa kiinnostaa usein, niin paljon, että alan kehitellä siitä jotain konkreettisempaa. Eräs kuvaava tilanne sattui uutena vuotena siirryttäessä uudelle vuosikymmenelle. Kun olin seuraavana päivänä ilmoittanut ystävilleni lähteväni kotiin uuden vuoden juhlista, eräs ystävistäni tokaisi: näinkö pian? Olin jo tässä vaiheessa eteisen puolella. Kurkistin nurkan takaa olohuoneeseen nähdäkseni tokaisijan ja sanoin hänelle, että kaikki kyyneleet eivät ole turhia. Omasta mielestä se oli hyvä juttu, ja tilanne kokonaisuudessaan jäi pyörimään mieleeni koko päiväksi. Seuraavan kerran kun menin työhuoneelleni, oli ajatuksissa tuo lause edelleen ja aloin kehitellä sitä muilla tavoin. Päivän päätteeksi minulla olikin sitten tehtynä kartongista isoja 5–7 cm:n kyyneliä, niitä oli kahta eri lajia, ajattelin nimittäin, että toiset olisivat ns. krokotiilin kyyneleitä ja toiset taas aitoja kyyneliä.
Tilallisesti minulle on tärkeätä tuleminen ja poistuminen. Sillä mitä jää toiminnan sisällöksi on merkitystä, mutta varon analysoimasta sitä liikaa, koska tämän tilan olen varannut konkreettiselle kuvalle, tai toiminnalle. Näen liiallisen analysoinnin vaarana, joka lamauttaa ja tekee pahimmassa tapauksessa teoksen pinnalliseksi läpivienniksi, projekteiksi jotka jäävät ilmaisuvoimaltaan heikoiksi.
Käytän töissäni menetelminä digitaalitekniikkaa valokuvasta videoon. Digitaalisuus merkitsee minulle nykypäivän tapaa toimia materiaalisuuden kanssa.
Minua kiinnostaa luovuuden suhde omaan itseeni ja tekemisiini. Miten muutun ihmisenä tiettynä ajankohtana. Miten suhteeni ympäristöön muuttuu.
