Valistunut kuulijamme on poistumassa konsertista, jonka päätteeksi kuultiin Claude Debussyn runsaat kymmenen minuuttinen orkesteriteos Faunin iltapäivä (1892-94) Tuon teoksen musiikki tuntuu maalanneen kuulijamme sieluun monia vaikutelmia pienen fauni-peikon piileskelystä metsän siimeksessä, sen kostean kuumassa, lukemattomien erilaisten lehtivihreiden, nymfien, lammen joutsenten ja suloisen viinin unenomaisessa maailmassa. Claude Debussyn impressionistinen musiikki tavoittelee niiden hetkien tunnelmia, joita runoilija Stephane Mallarmé on tavoitellut sanoilla ja vokaalien väreillä leikitellen.

1800-luvun lopulla taiteen sanastoon pujahtanut impressionismi oli tuttu käsite jo 1700-luvulla vaikuttaneen englantilaisen valistusfilosofin, David Humen aatoksissa. Hän halusi erottaa toisistaan impressiot ja ideat ja arveli näiden impressioiden, mielteiden, olevan merkittävin tapa tehdä havaintoja. Hänkään ei löytänyt selityksiä impressioiden synnylle, vaikutelmien psykologialle.

Kuvaamataiteisiin impressionismi pujahti melkein kuin vahingossa. Akateemisuutta ja taiteen virallisuutta vastustaneiden ranskalaisten kuvataiteilijoiden näyttelyssä oli esillä Claude Monet’n teos Impressio auringonnoususta, joka innoitti aina valpasta kriitikkoa luonnehtimaan koko ryhmää nimellä impressionistit.

Musiikissa tuo sana on ollut aika-ajoin esillä vaikkapa Beethovenin Pastoraalisinfonian yhteydessä, mutta aivan uuden kaiun se sai taas Ranskassa, kun Kaunotaiteiden akatemian sihteeri kutsui Debussyn varhaista Printemps -orkesteriteosta (1887/1908) impressionistiseksi. Sihteerin mukaan teos liioitteli väreillä ja asetti siten kyseenalaiseksi taiteen perinteiset kunniakkaat arvot ja oli siten myös taiteen totuuden yksi vaarallisimpia vihollisia.

Musiikillisen impressionismin sanotaan soivan sitä mitä Claude Monet ja monet muut impressionistit maalasivat: klassisen muodon, viivan, asettelun, valon ja varjon tilalle on astunut tuokion tunnelma, värien mosaiikein tavoiteltava hetken impressio.

Vaikka sävelten ja musiikin merkitysten selittäminen on vähintäänkin arveluttavaa puuhastelua, tyylejä vertailemalla voidaan joskus availla oivalluksen jäykkiä mutta avartavia portteja.

Jos Fauni olisi germaanisen mytologian, Goethen ja saksalaisen romantiikan ajan säveltäjän luoma subjekti, se pohtisi ilmeisesti sinfonisesti syntymistään tänne, olemustaan ja tehtäväänsä faunina, jumalaista tuskaansa, suhdetta luojaansa, kunnes se löytäisi faunisuutensa ja kirkastuisi. Trumpetit, pasuunat, kaksitoista käyrätorvea ja kuusi patarumpua juhlistaisivat sitä yhdessä sadan muun soittajan ja kuoron kanssa, koraalein ja ylväin purkauksin kaiken puhdistavaan C-duuriin.

Debussyn ja Mallarmén Fauni on unenomainen hahmo, luontoa luonnossa. Alun huilun melodinen kaarros kuullaan soinnutettuna ja soitinnettuna monin eri tavoin; värejä, väreilyä ja värinää huolellisesti kuunnellen. Puupuhaltimien pehmeys, harpun huiluäänet, sordinoidut symbaalit, jokaisen soittimen omin ja aidoin saa värittää hetkeä kuin tuoksu, joka liihottelee yhdessä kuulijan aatosten kanssa vain viehättävästi, ilman sen kummempaa tarkoitusta tai päämäärää.

Tapani Länsiö

Julkaistu ensi kerran 16.11.2001; Radio Ylen Ykkösen musiikkiohjelmat

alkuun