|
"Minusta kollaasit houkuttelevat kuulijan jännittäviin leikkeihin..." Valistunut kuulijamme on juuri poistumassa konsertista, jonka päätteeksi kuultiin kolmas osa Luciano Berion sinfoniasta vuodelta 1969. Vaikka juuri tuon sinfonian juuri tuo kolmas osa on julistettu kaikkien soivien kollaasiteosten äidiksi, Luciano Berio ei tuota leimaa halua teokselleen sallia. Vaikka se on sävelletty Gustav Mahlerin 2. sinfonian scherzon päälle ja kaikki musiikillinen materiaali on sitaatteja, Berio puhuu mieluummin historiallisten hetkien maamerkeistä kuin kollaasista. Sana "kollaasi" on taas yksi niistä sanoista, joka on livahtanut musiikkiin kuvaamataiteista. Kollaaseiksi alettiin nimittää teoksia, joita Picasso ja Braque tekivät 1910-luvun vaiheilla. He liimasivat kankaalle esineitä tuodakseen vähän arkea liian pyhäksi jalostuneeseen maalaustaiteeseen. Liimata-verbi on ranskaksi ’colle’, siitä sana kollaasi. Vieraiden tai outojen elementtien ujuttaminen kudokseen ikään kuin valmiin pinnan seuralaiseksi ei musiikissa suinkaan ole vain 1900-luvun ilmiö. 1500-luvulta lähtien on harrastettu quodlibet-huvittelua, jonka tarkoituksena on lainailla musiikkia ja tekstejä sieltä täältä ja viihtyä näin syntyneiden yllättävien mielleyhtymien ilottelussa. Myös Mozartilla tapaa tuttuja musiikkeja toistensa kanssa kontrapunktissa ja monet pitävät Mahlerin tapaa asetella kansanlauluja, marsseja ja tansseja toistensa lomiin eräänlaisena kollaasina. Rajankäynti sellaisten sanojen kuin kollaasi, sitaatti tai alluusio välillä on usein vaikeaa ja haparoivaa. Teosta on kuitenkin turha väittää kollaasiksi, jos siellä on sitaatti tai parikin kuten Alban Bergin Viulukonsertossa Bachin koraali ja kansanlauluaihe. Alluusioita eli tyylillisiä vihjailuja on monissa vaikkapa Ravelin, Richard Straussin tai Paavo Heinisen teoksissa. Varsinaisia kollaaseja sävelsi Amerikan musiikin isäksi kutsuttu Charles Ives, jonka monet teokset soivat sitä huumaa, jonka hän kertoi lapsuudessa kokeneensa Danburyn kaupungissa Connecticutissa. Kaupungin toria lähestyi neljä soittokuntaa, joista yksi soitti jotain marssia, toinen jotain toista, kolmas jotain koraalia ja neljäs ennusteli illan tanssiaisia. Ivesin monet teokset ovat kollaaseja, joissa tutut katkelmat soivat toinen toistensa lomassa. Kollaaseja sävelsi myös vuonna 1970 kuollut B.A. Zimmermann. Hän halusi musiikkinsa soivan ajan ja paikan pallonmuotoisuutta. Hänelle tulevaisuus ja menneisyys olivat yhtä, kuten pallossa; myös runous, taiteet, tanssi, musiikki...ne ovat kaikki yhtä. Hänen musiikkinsa Kuningas Ubun päivällisille on vain kokoelma sitaatteja, mikä on aiheuttanut syyhyä myös tekijänoikeusjuristien piirissä. Mitä kollaasit antavat? Kuten valistunut kuulijamme totesi, ne houkuttelevat jännittäviin leikkeihin. Ei ehkä aivan hippasille yleisön kesken konserttisalissa, mutta aatokset saattavat heitellä voltteja ja lehahdella vallattomasti kuin vastavihitty västäräkki. Tutulla sävelmällä on aivoituksissamme oma paikkansa, joka uudessa ympäristössä, uudessa ja kenties oudossa tai yllättävässäkin seurassa saa aivan uusia ilmeitä. Hymyileväksi aiemmin kokemamme musiikki alkaakin nauraa tai irvistää tässä uudessa maisemassa tai se menettää jopa kokonaan ilmaisunsa ja muuttuu vain osaksi uudenlaista äänimaisemaa.
Tapani Länsiö Julkaistu ensi kerran 19.10.2001; Radio Ylen Ykkösen musiikkiohjelmat |