|
"Minusta kenttätekniikka on luonut aivan uuden soinnillisen maailman..." Valistunut kuulijamme on juuri poistumassa konsertista, jonka päätteeksi kuultiin György Ligetin teos Atmosphères vuodelta 1961. Nuo tunnelmat tulivat monille tutuiksi Stanley Kubrickin elokuvan Avaruusseikkailu 2001 myötä, kun avaruusalus matkasi kohti uusia ulottuvuuksia myös tämän Ligetin teoksen sävelten siivin. Atmosphères -teoksen musiikillisia pintoja kutsutaan kentiksi. Sillä on paljon tekemistä clustereiden, eli sävelryppäiden kanssa; kentät ovat ikään kuin kuhisevia klustereita, sävelryppäitä usein täynnä eloisaa säpinää. Ligetin kentät, tai kuten hän itse sanoo, kellot ja pilvet ovat hänen reaktionsa Darmstadtissa vallinnutta sarjallisuutta vastaan. Sarjallinen musiikki kohdisti huomionsa musiikillisiin pisteisiin, niiden huolelliseen määrittelyyn ja näiden pisteiden väliseen hyvin monikerroksiseen kontrapunktiin. Ligetin mielestä noiden pisteiden välinen leikki ei ole kuulijan kannalta mielekästä, mikä vaatii joko askelta taakse päin, tai eteen päin. Ligeti ulotti polyfonian niin pieneen mittakaavaan, että koko tapamme hahmottaa musiikillista hetkeä muuttui. Tätä ajatusta on hyvä lähestyä sateisen kesämökkituokion vertauksen avulla. Kun pisarat putoilevat peltikatolle, kuulemme tip siellä, tip täällä, harvojen pisaroiden putoillessa taivaalta. Sateen yltyessä ylitämme pian tavan hahmottaa yksittäisiä pisaroita. Sateen piiskatessa kattoa, tuhannet pisarat muodostavat massoja tai kenttiä, joissa yksittäisellä pisaralla on kovin vähän merkitystä. Äänimaailmaa muokkaavat mökissämme vaikkapa etäisyys katon eri nurkista, sen paksuus eri paikoissa tai sateen tiheys tuulesta ja vihmasta riippuen. Kenttämäinen musiikki käyttäytyy hiukan samoin. Kun ääniä on tavaton määrä, yhdellä sävelellä, sen korkeudella tai kestolla on merkitystä vain osana suurta pilveä. Ligetin polyfonia on mikropolyfoniaa, joka muodostaa värejä sateen ropinan tavoin. Pieni katkelmamme Atmosphères -teoksesta kuulostaa äkkiseltään joukolta pitkiä säveliä, mutta karkean laskutoimitukseni mukaan tässä runsaan kolmen tahdin katkelmassa soi noin viisituhatta hyvin lyhyttä ääntä. Tuo kenttä-sana ei ole muissa kielissä kovin yleisessä käytössä; kun puhutaan kenttätekniikasta, ajatus hakeutuu pikemminkin teknillisen korkeakoulun maanmittausosastolle kuin musiikkiin. Varsin kuvaava sana on saksankielinen "klangfarbenabschnitte", sointivärikatkelmia, sillä tämä sana vie meidät myös koko ajatuksen syntysijoille eli Arnold Schönbergin Viiteen orkesterikappaleeseen op. 16 vuodelta 1909 ja sen "Farben" nimiseen osaan. Ligetin lisäksi kenttiä ovat sommitelleet ainakin Witold Lutoslawski ja Iannis Xenakis sekä omalla ainutlaatuisella tavallaan myös paikoin Giacinto Scelsi.
Tapani Länsiö Julkaistu ensi kerran 9.11.2001; Radio Ylen Ykkösen musiikkiohjelmat |