|
"Minusta spektrimusiikki on kuin seikkailu sateenkaaren sisällä..." Valistunut kuulijamme on poistumassa konsertista, jonka päätteeksi kuultiin Gerard Griseyn teos Partiels (1975) kamariyhtyeelle. Kuulijamme ihasteli musiikin tai oikeastaan äänen spektriin perustuvaa ilmaisua. Sana spektrimusiikki, tai spektraalinen musiikki pujahti musiikilliseen sanastoon vain runsaat parikymmentä vuotta sitten kuvailemaan joidenkin ranskalaisten säveltäjien, kuten Tristan Murailin ja Gerard Griseyn musiikkia. He olivat tutkineet äänen ominaisuuksia ja huomanneet, että jo ääni sinänsä on hämmästyttävän rikas ja moni-ilmeinen. Jo muinaiset kreikkalaiset tiesivät, että ääni on oikeastaan monta ääntä, ääni on kuin patsas, äänellä on spektri. Tähän äänen hyvin monimutkaiseen, hieman hankalasti kuvattavaan ja monenlaisen rikkauden ohella hankaluuksiakin tuottavaan äänen spektriin voidaan heijastella myös musiikin historian aikakausia, tyylejä ja näkemyksiä. Suuri mullistus tapahtui 1700-luvun alussa Bachin aikaan, kun luonnollisesta virityksestä siirryttiin tasavireiseen musiikkiin. Sen syntyaikojen monumenttina soi kaksi kokoelmaa preludeita ja fuugia, Das Wohltemperierte Klavier, kelpovireinen kosketinsoitin. Juuri äänipatsaan ominaisuuksista johtuen ääni käyttäytyy ihan hyvin, kun sen perussäveltä, fundamenttia kunnioitetaan. Yhden sävellajin puitteissa jokainen ääni, säveltaso, on persoonallisuus joka viehättää juuri sellaisenaan. Laulaja lauloi kyriensä, gambisti viritti gambansa ja cembalisti cembalonsa ikäänkuin yhteen sävellajiin sopivaksi, mukautti sen äänen spektriin. Vaikeudet alkoivat silloin, kun haluttiin uuteen sävellajiin. Piti virittää uudestaan, sillä äänen spektrin suhteet eivät istu hyvin kuin oman fundamenttinsa suhteisiin. Sittenpä päätettiin virittää hyvin. Sovittiin oktaavit puhtaiksi, herzejä on tuplaten enemmän kuin oktaavia alempana ja hieman väkivalloin väännettiin oktaavin kaksitoista puoliaskelta juuri yhtä etäälle toisistaan. Tätä järjestelmää kutsutaan tasavireiseksi. Kertokoon korvamme, millaisesta muutoksesta on kysymys. Kuunnellaampa ensin tasavireiseksi väännetty äänipatsas. Ja sitten luonnollinen äänipatsas. Kun ne kuullaan yhtä aikaa, pidän eroa melko räikeänä. Spketrimusiikin säveltäjät yrittävät valottaa ja saattaa tätä äänen hyvin mielenkiintoista spektriä hieman helpommin kuultavaan muotoon. Värien leikki syntyy tämän spektrin osaäänien välisistä suhteista. Toisia vahvistetaan, toisia ei, äänipatsas kasvaa vähitellen, tai nopeasti, äänipatsaan fundamenttia vaihdellaan, etsitään yhteisiä osasäveliä jne. Tämä on tuottanut myös uusia tapoja soittaa mikroaskelia, neljäosa- tai kuudesosa-askelia, spektrin osasävelten mukaisesti. Tietokoneet ja äänilaboratoriot ovat avanneet huimia mahdollisuuksia äänen spektriä heijasteleviin ja myös muokkaaviin leikkeihin. Suomalaisista säveltäjistä ainakin Kaija Saariaho, Jukka Tiensuu sekä näytteemme avukseni muokannut nuori Uljas Pulkkis, ovat sävyttäneet musiikkiaan ääneen spektrejä tutkailemalla. Tapani Länsiö Julkaistu ensi kerran 14.12.2001; Radio Ylen Ykkösen musiikkiohjelmat |