ALEATORIIKKA

Aleatoriseksi kutsutaan musiikkia, jossa sattuma ja ennustamattomuus ovat sävellyksen olennainen osa (lat. alea, arpa). Aleatoriikka voi kohdistua joko sävellysprosessiin, esittämiseen tai molempiin. Sattuman ja ennustamattomuuden osuus teoksessa voi rajoittua esittäjän vapauksiin yksityiskohtien esittämisessä, tai ulottua koko sävellyksen rakennetta, jopa olemassaoloa hallitsevaksi tekijäksi.

Sävellysprosessin osalta aleatorinen teos sisältää sattumaa hyväksi käyttäen tuotettuja äänitapahtumia: esim. säveltasoja arvotussa järjestyksessä. Usein sattumaoperaatioita käytetään rajoitetusti esim. yksityiskohtien tuottamiseen runsasnuottisissa jaksoissa säveltäjän määräämien suuntalinjojen mukaisesti. Erilaiset satunnaislukuihin perustuvat tapahtumat ovat kiinnostaneet myös monia tietokonemusiikin säveltäjiä.

Jos sävellyksen sisältämien jaksojen keskinäinen järjestys, tempot, jne. ovat valinnaisia tai vapaita, on kyseessä avoin muoto.

Witold Lutoslawski: aleatorinen kontrapunkti

Esittämiseen kohdistuvasta aleatoriikasta on kyse, kun osa esitykseen vaikuttavista tekijöistä jätetään esittäjän valittaviksi. Näin ollen esim. annettujen sävelten keskinäinen järjestys ja kestot voivat olla vapaita, tai ainoastaan suhteellisesti ilmaistuja: esim. "hyvin korkeita säveliä hyvin nopeasti".

Puolalainen Witold Lutoslawski käyttää teoksissaan aleatoriseksi kontrapunktiksi nimeämäänsä tekniikkaa, joka perustuu yhtyeen tai orkesterin jäsenten yhteissoiton ajoittaiseen tarkoitukselliseen eriaikaisuuteen. Kunkin soittajan osuus on tarkoin nuotinnettu, mutta niitä hiukan eri tempoissa yhtaikaa soitettaessa syntyy tekstuuripintoja, sointikenttiä, joista on vaikea erottaa yksityiskohtia. Yksittäisten sävelkulkujen sijaan kuulija saa vaikutelmia kentän nopeudesta, liikkeen suunnasta, voimakkuudesta ja sointiväreistä. Jaksosta toiseen siirrytään esim. kapellimestarin antamien merkkien mukaan.

Lutoslawskin teoksissa rytmisesti tarkkojen ja vapaiden jaksojen vaihdellessa liikutaan ei vain erilaisten rytmimaailmojen, vaan myös erilaisten musiikillisen ajan käyttötapojen välillä.

John Cage: chance music

Johdonmukaisimmin toteutettuna aleatoriikka johtaa ns. sattumamusiikkiin (chance music), jolloin säveltäjä pyrkii luopumaan kaikista tietoisista valinnoistaan rakentaen koko teoksen sattumaoperaatioin. Siten teos on säveltäjälle itselleenkin yllätys: teoksen jokaisen esityksen jokainen ääni on ennakoimaton.

Näin tapahtuu mm. John Cagen teoksessa Imaginary Landscape No 4 (1951), jossa esittäjät virittävät radiovastaanottimia eri taajuuksille säveltäjän partituuriin merkitsemien ohjeiden mukaan. Lopputulos riippuu luonnollisesti siitä, mitä ohjelmaa milläkin taajuudella lähetetään ja onko annetulla taajuudella lähetystä lainkaan. Se, mitä lopulta kuullaan, on sekä säveltäjän että esittäjien ennakoimattomissa.

Sattumamusiikki ei ole vain uudenlainen tapa rakentaa sävellyksiä: äärimmilleen vietynä sattumamusiikki kyseenalaistaa koko "sävellyksen" käsitteen. Se on osa kokeellisen musiikin kenttää, jonne kuuluvat myös monitulkintaiset graafisen tai tekstinotaation avulla kirjoitetut improvisaatiopohjaiset sävellykset.

Kuuntele

Cage: Imaginary Landscape No 4 (1951)
Lutoslawski: Jousikvartetto (1964)

Suomessa

Jukka Tiensuu: Prélude non-mesuré (1976)
Einojuhani Rautavaara: 5. Sinfonia (1 osan alku, 1985)

hp

alkuun